Sivut

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kuvia ja kuulumisia

Ruuti pennun kanssa käytiin tänään Oulun Otus klinikalla ortopedi Esa Soppelan vastaanotolla.
Ruuti oli ontunut jalkaansa viime viikosta alkaen sen jälkeen kun oli leikkinyt pentukaverin kanssa merenjäällä. Minä tietenkin maalailin jo piruja seinille ja tuskailin, että nyt on jotain häikkää nivelissä, kasvuhäiriö ja sitäjatätä.. Riina ja Jaakko siis ajelivat Kemistä tänne Ouluun vastaanotolle jonne menin mukaan kuuntelemaan, että mikä mahtaa olla tuomio. Ruuti ei enää nyt ontunut jalkaakaan, mutta lääkäri huomasi heti että vasemmasta jalasta oli yksi varvas turvonnut. Varpaat kuvattiin ja niinhän siellä oli pienenpieni murtuma varpaassa keskellä luuta. Tässä vaiheessa kasvattaja huokaisee helpotuksesta!! Onni siis onnettomuudessa, että ei mitään vakavampaa. Esa kertoi, että murtuma on sellaisessa kohtaa, että ei pitäisi myöhemmin enää haitata millään tavalla, kunhan paranee. Jos olisi ollut lähellä niveliä niin olisi voinut myöhemmin aiheutua ongelmia ja paraneminen olisi ollut paljon pidempi prosessi. Mutta tässä vaiheessa murtuma oli jo kuulemma selvästi alkanut luutumaan ja paranemaan, sillä Ruuti ei enää edes ontunut jalkaa. Ja muutenkin on kyllä niin eloisa ja sosiaalinen kaveri että! Aivan ihana tyttö. Nyt Ruutilla on sitten varmuuden vuoksi varpaat side paketissa viikon ajan, vaikka lekuri sanoi että ei ole välttämätöntä mutta varmuuden vuoksi on hyvä laittaa ja paranee myös tod.näk. nopeammin.
Iso kiitos ihanille Riinalle ja Jaakolle, että Ruuti on saanut hyvän ja huolehtivan kodin!

Hyvän ja huolehtivan kodin ovat saaneet myös muut pennut ja olenkin siitä kiitollinen pentujen omistajille. Myös muiden pentujen kuulumisia on kuulunut jonkin verran ja niitä on aina mukava kuulla. Tässäpä olisikin tuoreita kuvia Chic's Joy Jolie Julietta "Almasta", Alma näyttäisi olevankin narttupennuista isoimmasta päästä ainakin vielä tällä hetkellä ja painoa on n.19kg

Alma ja Elise

Ihana Alma <3


Hilmalla painoa on nyt n.17kg ja veljellä Robilla oli viime viikolla paino n.18kg eli nyt varmasti pyöritään n.19-19,5kg paikkeilla. Me käytiinkin eilen moikkaamassa Haukiputaalla Robi veljeä ja isukki Hugoa. Nami pääsi tömyämään Hugon kanssa ulos ja me oltiin Hilman ja Robin kanssa sisällä. Robi oli kasvanut jo selvästi ohi Hilmasta ja Robillä olikin jo heti oikeat miestenaikeet mielessä kun tyttöjä tuli taloon. ;) Hilma pääsi viime viikonloppuna leikkimään myös Nikon siskon Niinan uuden pennun kääpiöpinseri Ricon kanssa.

Huomenna me suunnataan Hilman ja vanhempien suomenpystykorva Ritan kanssa Kannukseen match showhun vähän treenailemaan. Ensi viikolla oliskin sitten luvassa maanantaina Lyylin kanssa hierontakerta ja itse menen illaksi Weterin "koiran luonnonmukaisen ruokinnan" luennolle.

Tässäpä olisi vielä joitain kuvia, joita kerkesin kamerasta ottaa ennenkuin akku loppui ;)
Hilman leikkiinkutsu
Äkänen akka Hilma ja Robi poika

Hilma
kaikki palikat kohallaan?
Kääpiöpinseri Rico 8(?)vkoa ja Hilma

Robi & Hilma

Fiksun näköstä porukkaa. Robi & Hilma

Rico & Hilma