Kyllä täytyy suuresti ihmetellä, että miten ihmeessä ihmiset saa isot koiransa synnytys urakan jälkeen kuntoon ilman hierontaa, vai eikö sitten vain huomata koirassa muutosta vai ei haluta huomata? Pitäisi olla valmis huoltamaankin isoa koiraa jos on sellaisen valmis ottamaankin.
Nami oli selvästi jäykkä ja liikkeet näytti jäykältä ennen hierontaa ja nyt muutaman hierontakerran jälkeen se taas painattaa tuolla paljon keveämmin menemään. Onhan sillä kuntoki huonontunut synnytyksen jälkeen, mutta sitä kokoajan kohotetaan ja treenataan että päästäis samaan mitä se olikin viime kesänä. Liikakiloja ollaan saatu pudotettua ja lihaksetki alkaa pikkuhiljaa taas kunnolla kehittymään :) Minä olen sitä mieltä että kunnon huollon ja oikean ravinnon avulla se treenaaminenkin lähtee parhaiten käyntiin. Ihan kuten ihmisilläkin.
Tässäpä Namista kuvia viime keväältä, kesältä ja vähän syksyltäkin ennen synnytystä, jolloin se minun mielestäni oli hyvässä lihaskunnossa:
 |
| Tällaisissa kuvissa tietenkin aina näkyy ja korostuu lihakset kun on jännittynyt. Syksyllä koululla ilmaisutreeniä. Valjaita ei oltu vielä hommattu ja siksi vähän ikävästi tuo hihna tuossa. |
 |
| Hakumetässä |
Nuita kuvia katsellessa tulee väkisinkin ikävä Kannukseen. Tai ei niinkään Kannukseen, vaan ikävä sitä tunnetta kun aina oppi jotain uutta mikä ittiä kiinnostaa maailman eniten ja niitä ihmisiä siellä. Etenkin kaikkia meidän luokkalaisia ja varsinkin kämppiksiä Maria, Saraa ja Piiaa, lukuunottamatta tietenkään myöskään Sariannaa, joka meilläkin usein kahvilla istuskeli ja kuskas mua useammin kuin kerran juna-asemalta kämpille! :)
Kipeää se lopettaminen teki, mutta olen edelleenkin tyytyväinen siihen että kuitenkin uskalsin keskeyttää koulun, jonka luulin olevani unelmien täyttymys ja tuleva haaveideni ammatti. Erossa oleminen omista muista koiristaan, avopuolisosta oli liikaa ja todella stressaavaa. Mielummin pidän koirat harrastuksena ja teen jotain muuta työtä mistä oikeasti pidän.
Moni varmaan ajattelee että, voikun olis ihana pyörittää koirahoitolaa. Mutta se on oikeasti tosi rankkaa työtä, pissojen ja kakkojen siivoamista, pyykkäämistä, kiskovien koirien ulkoiluttamista ja sitä on ihan täysin kiinni siinä hommassa ja jokainen kenneliläinen tietää mitä ne kentsuvuorot oikeesti on. Sitä on viikon jälkeen ihan puhki, varsinkin jos siihen samaan syssyyn sattuu tulemaan sairaita koiria, kennelyskää tms.
Toiseksi jos en olis lopettanut koulua niin näitä kaikkia mahtavia asioita mitä on kevään aikana tapahtunut, ei välttämättä olis koskaan tullut. Oon saanut pääsykoekutsut kouluihin, jotka koen olevan sitä "omaa juttua", etenkin restonomin koulupaikka Jyväskylässä palvelujen tuottamisen ja johtamisen alan ko., joka on ravintolapuolen hommia ja Oulun liiketalous puoli. Ehkä musta vielä joskus tulee yrittäjä. Lisäksi on tapahtunut paljon muita kivoja asioita, joista ehkä kirjoitan myöhemmin vielä ;)
Terkkuja vaan Kannukseen!
Se siitä herkistelystä.... Tänään on taas tokoilukerta sisaruksilla! Jee tätä on niin odotettu jo viikko. Ja ehkäpä saan hyvällä tuurilla houkuteltua Nikonkin kuvaajaksi mukaan.. Taitaapa olla turha toivo kun Suomen peli alkaa klo 20.. :D
Hilman kans on ahkerasti treenattu tällä viikolla seisomista, maahanmenoa, paikkamakuuta, seuraamistreeniä jo pikkusen pidemmillä pätkillä ilman käsiapua. Seuraa kyllä tuolla lenkilläkin pitkiä pätkiä ilman käskyä, mutta en jotenkin halua yhdistää tuota seuraamista perus lenkkeilyyn, enkä yleensäkkään palkkaa sitä seuraamisesta lenkillä vaan sievästi hihnassa kulkemisesta ja sivulla pysymisestä. Seuraamista harjotellaan sitten erikseen.
Päivitystä kerkeän vielä ehkä laittaa ennenkuin lähden viikon rentoutuslomalle keskiviikkona äidin kanssa Turkkiin!
