Sivut

torstai 15. joulukuuta 2011

Pennut kasvaa ja voi hyvin!

Pennut täyttävät huomenna 4 viikkoa. Hyvin ovat kasvaneet ja voivat hyvin. Tänään oli osa pennuista jo tullut pentuaitauksesta yli ja olivat huoneessa istuskelleet Namin vieressä kun Niko tuli töistä. Hampaatkin on kunnolla puhjenneet. Huomenna aletaan isontamaan pentujen liikkumisaluetta ja rajataan puolet pentuhuoneesta kokonaan pentujen käyttöön.

Varasin pennuille pentutestaus ajan keskiviikolle 28.12, jotta hieman nähtäisiin, että minkälaisia luonteenalkuja pennuista on kehittymässä. Ihan mielenkiinnosta haluan nähdä ulkopuolisen mielipiteen ja arvion pennuista. Jonkin verran luonteet jo tulevat esiin, kuka jää petiin kun muut lähtevät tutkimaan paikkoja ja kuka uskaltaa lähteä kauimmas. Ärhentelevät ja painiskelevatkin jo keskenään.
Itsellä olisi haaveissa jättää yksi lupaava temperamenttinen narttu pentu kotiin, josta mahdollisesti olisi harrastuksiinkin, lähinnä tokoiluun. Vielä en ole päättänyt että jääkö meille koira kotiin vai ei, Nikoa tässä joutuu vielä vähän lämmittelemään ;) Jos vakavassa mielessä harrastuskoiraa itselle olisin ottamassa niin valinta ei luonnollisestikaan olisi borkku. Palveluskoiran ottaminenkin on käynyt mielessä, mutta tämä rotu on luonteensa puolesta vienyt kyllä sydämmeni ihan täysin. Noh ehkä se palveluskoiran aikakin vielä tulee!

Tässäpä olisi vielä pentutestauksesta juttua:

"Pentutestauksia tehdään yleensä koko pentueelle. Kasvattajan on tällöin helpompi jakaa pennut sopiville ostajille, kun tiedetään mikä pennuista on rohkein, arin, uteliain, toimintakykyisin, taistelutahtoisin, aktiivisin, dominoivin, alistuvin, avoin, kontaktihakuisin, herkin jne.
 
Testaajan pitää aina olla pennuille täysin tuntematon henkilö, jonka ne näkevät testaustilanteessa ensimmäistä kertaa. Myös testipaikan pitää olla sellainen, missä pennut eivät ole koskaan päässeet käymään, esim. yksi kodin huoneista, johon pennuilta on ollut pääsy aina kielletty. Monet kasvattajat toki tuntevatkin omien pentujensa luonteita, mutta usein testi tuo myös yllätyksiä. Pentu, joka on tutussa ja turvallisessa paikassa rohkea ja rämäpäinen, voikin osoittautua vieraassa paikassa ja vieraiden ihmisten kanssa täysin toimintakyvyttömäksi.
 
Pentutesti voidaan tehdä 6-8 viikon ikäisille pennuille, suositeltavinta se on kuitenkin tehdä mahdollisimman lähellä 7-viikon ikää.
 
Eri koiraharrastuslajeihin sopivat eri luonteiset koirat ja ennen kaikkea erilaisille ihmisille sopii erilaiset koirat. Kovan ja temperamenttisen ei kannata ottaa itselleen samaa koiraa minkä hiljainen ja rauhallinen ihminen valitsisi. Koulutus- ja luonne-eroja on huomattavasti samankin pentueen eri pentujen välillä. Jotta tulevaisuuden ongelmilta vältyttäisiin, tulee koira valita perheeseen aina oman luonteen ja koiran käyttötarkoituksen mukaan!
 
Tekemäni testi on Janita Leinosen sovellettu ja  muokkaama versio Cambellin testistä, englantilaisten työkoirien testistä, tanskalaisesta pentutestistä ja opaskoirakoulun pentutestistä. Jokainen pentu saa oman kirjallisen testipaperin eri osa-alueista ja tuloksista.
 
Kasvattaja voi tilata koko pentueen testauksen tai pennun ostaja voi tilata testaamaan muutaman vaihtoehdon, joista ei osaa valita sopivinta pentua itselleen."