Sivut

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Näyttelytreenit

Olin viime lauantaina Pekka Hannulan järjestämässä näyttelytreenissä. En saanut omaa koiraa mukaan näyttelytreeneihin, koska Nami on tiine ja Hilma lomailemassa pohjoisessa vanhemmillani. Lyyli siskollani Seinäjoella. Kuunteluoppilaana opin kuitenkin paljon uutta. Ei voi kuin ihailla tuota miestä, joka innokkaasti jaksaa opettaa nuoria ja meitä vähän vanhempiakin, jotka ei enää junnu handleri iässä olekkaan. Ja sitä kuinka vanhempi ihminen suhtautuu avoimesti nuoriin ihmisiin. Pekka on kirjoittanut myös kaksi kirjaa (käsittääkseni yhteistyössä nuorten kanssa); Kansainvälinen kasvattajakirja 2 ja Esitä paremmin. Voi kun näitä tällaisia ihmisiä olisi enemmän koirapiireissä!

Niin paljon mahtuu mätää ja kateutta koirapiireihin ja se meitä nuoria hämmentää. Kuten Pekkakin päivitti Facebookissa:
"Kun suurin osa teistä on nuoria ja vasta kunnolla astumassa myös koiraväen suhteiden kummalliseen maailmaan, hengähtäkää syvään. Ristiriidat kuuluvat (valitettavasti) ihmisten väleihin. Hyvä keino löytää myös hyviä ihmissuhteita, on laajentaa piiriä. Älkää jääkö roikkumaan.
Ihmissuhteessaan valtaa käyttävien tapa on aiheuttaa hämmennystä ihailijoidensa joukossa. He vetävät ihmisiä puoleensa yhdellä kädellä ja työntävät pois toisella. Kun joutuu tällaisen persoonan taikapiiriin kannattaa irtautua juosta nopeasti toiseen suuntaan.
Kuinka ihmissuhteet vaikuttavat elämäämme ja harrastukseemme? Varmasti paljon! Kun on elänyt elämää ja harrastanut paljon koiria, on saanut ympärilleen kavereita ja ystäviä, mutta myös pahaa tarkoittavia ihmisiä. Kääntyykö tuuli koiraväen piirissä helpommin kuin muussa elämässä? Voi olla, koska kun koirat yhdistävät mukaan liittyvät tunteet. Mutta ne voivat olla ihmisten välissä."

Arvostakaa itseänne ja arvostakaa muita. Kohdelkaa muita niin kuin haluaisitte itseänne kohdeltavan. Kenenkään huonoa käytöstä ei tarvitse kestää tai sietää. Toivottavasti uudesta tulevasta sukupolvesta tulee avoimempi ja ennakkoluulottomampi. Kaikella kunnioituksella vanhempia ihmisiä kohtaan, sillä siitäkin porukasta löytyy näitä helmiä, kuten Pekka.

Namin kanssa käytiin tänään sunnuntai kävelyllä metsässä. Hieman alkaa meno hidastua. 7 viikkoa täynnä nyt ja n. 2 viikkoa vielä odotusaikaa jäljellä.




Aurinkoista ensi viikkoa kaikille!
Puotilan venesatama 30.11.14